Eversti Aladar Paasosen esitelmä presidentti Risto Rytille 3.2.1943 Päämajassa Mikkelissä
SALAINEN
Minulla on kuunia luoda keskitetty katsaus sotilaspoliittiseen ja sotilaalliseen tilanteeseen yleensä. Koska se perustuu lähinnä tilanteeseen itärintamalla, aloitan siitä.
Kuten viime vuonnakin, lienee valtakunnankansleri Hitlerin tarkoituksena ollut pitää rintama tänäkin talvena jokseenkin kevyen verhon varassa ja kartuttaa sen suojissa reservejään, muodostaa osittain kotimaassa, osittain tukialueilla, uusia divisioonia ja ennen kaikkea ryhmittää ilmavoimat uudelleen ja luoda niille uusi sotamateriaali. Tämä suunnitelma on varmaan perustunut tilannearvosteluun, jonka mukaan vihollinen oli lyöty heikoksi ja siihen, että katsottiin defensiivisen aseistuksen saavuttaneen erinomaisen korkean tason verrattuna sodan alkuun. Asiantuntija saattoi pitää tätä tilanteenarvostea jo ennen sotatapahtumain aa kehitystä arveluttavana ja vaarallisena. Tiesimme, että vihollisen taktiikka jo viime kesänä onnistui joustavan perääntymisen avulla saattamaan suuren osan keskirintaman joukoista turvaan ja ainoastaan Donin alajuoksulla suuremmat menetykset kohtasivat puna-armeijaa. Mahdollisuus pitää pitkä, 2 kertaa kesällä ollutta rintamaa pitempi rintama, oli arvosteltu liian positiivisesti huomioonottaen talviolosuhteet ja vihollisvoimien kehitys.
Marraskuusta alkaen puna-armeijan ryhdyttyä hyökkäämään, sotatoimet kehittyivät suunnilleen seuraavasti: ensimmäisenä vaiheena Stalingradin eristäminen, toisena vaiheena romanialaisten rintaman luhistuminen Donin keskijuoksun varrella, kolmantena vaiheena saksalaisten vastahyökkäys Stalingradin rintaman saavuttamiseksi pysähtyi sivustoilta tulevaan uhkaan, neljäntenä vaiheena rintaman luhistuminen Voroneshin seuduilla ja siitä pohjoiseen, erillisenä vaiheena liittyy näihin sotatoimiin Kaukaasian rintaman peräyttäminen.
Tarkastettaessa syitä tähän luhistumiseen on erikoisesti todettava, että oli uhkarohkeata asettaa luja saksalainen nyrkki (22 div.) Stalingradin ympäristöön, jossa se oli ikäänkuin pitkän niemekkeen nenässä, sivustat erittäin heikkojen voimien varmistamina.
Liittolaisdivisioonien puolustukseksi on mainittava, että niiden kärsimät tappiot olivat raskaat, divisioonissa oli yleensä vain 2 jv.rykmenttiä ja heikontunut tykistö, niiden pst.aseet olivat venäläisten uusia psv:ja vastaan aivan tehottomat. Sääolosuhteiden vuoksi oli ilmavoimien toiminta vaikeata. Massiivinen isku missä tahansa oli määrätty onnistumaan.
Hyökkääjän suhteen on annettava täysi tunnustus, sille kehitykselle, mikä oli tapahtunut johdon eri portaissa ja aselajien yhteistoiminnan suhteen. 1,5 vuotta kestänyt sota on antanut venäläiselle sodanjohdolle suuria opetuksia, joita käytännössä on käytetty hyväksi. Jalkaväen taso on tosin ollut heikko, mutta sen massiivinen käyttö yhtyneenä tykistön ja panssarien mallikelpoiseen ryhmitykseen ja käyttöön on vienyt saksalaisten puolustuksen luhistumiseen.
Saksalaisten ryhmitys talven alkaessa sisälsi äärettömän riskin. Siitä voidaan vain sanoa, että Saksan sodanjohdon poliittinen ambitio on saanut aikaa katastrofin, jonka tulokset ovat kohtalokkaat.
Toisestakin suunnasta hyökkäys kehittyi uhkaavasti. Welikije Lukin ja Demjanskin ulokkeen tienoilla alkoi venäläisten hyökkäys noin viikkoa myöhemmin. Täällä olivat voimat pienemmät, maasto vaikeampaa ja kiinteämmät saksalaiset rintamat. Menestykset voitiinkin saavuttaa ainoastaan suunnattomin uhrauksin. Näiden taistelujen tuloksia on pidettävä suhteellisen vähäisinä, eikä niillä ainakaan toistaiseksi ole suurempaa kantavuutta.
Puna-armeija tahtoi tälläkin kertaa hajoittaa voimansa useampiin iskuihin eri rintamilla. Se asetti Donilla hyökkäykseen milj. miestä ja 4000 panssaria, mutta sen lisäksi se kykeni heittämään keskirintamaa vastaan 600000 miestä ja 1000 panssaria samaan aikaan kun hyökkäys Pietarin saksalaista saartorengasta vastaan oli valmisteilla. Nähtäväksi jää onko tämä virhe ollut sellainen, että se tulee palauttamaan taistelevien puolien tasapainon.
Joka tapauksessa toteamme, että suurin osa kesähyökkäyksen saavutuksista on nyt menetetty. Uusi rintamalinja on yleensä vain 50-60lm päässä starttilinjata, onpa se eräissä kohdissa sen saavuttanutkin. Tosin saksalaisten hallussa on vielä Donetskin arvokas teollisuus alue, samoin sillanpääaseman Rostovin ja Tamanin niemimaalla. Ratkaisevaa tulee olemaan, missä määrin vastustaja onnistuu stabiloimaan tilanteen. Venäläiset toimivat jo nyt osittain hyvin vaikeissa olosuhteissa, paikoitellen jopa 250km:n pituisen huoltolinjojen varassa. Eräissä suunnissa ovat venäläisten tappiot suuret. Hyökkäysvaunumassojen kuluminen on huomattavaa. Stalinilla ei ole enää suurempia reservejä heitettäväksi Donin rintamalle, paitsi jos initä voimia, jotka nyt vapautuvat Stalingradin suunnalta. Meillä on tiedossa, että Modkovan eteläpuolella on muodosteilla uusi voimayhtymä. Sen käyttömahdollisuudet ovat erittäin otolliset, jos rintamavyörytys aiotaan panna toimeen.
Entä vastustaja? Voidaan sanoa, että romanial. 4. ja 3., ital. 8. ja unkaril. 2 Armeija ovat poissa pelistä. Ne on vedettävä taakse ja muodostettava uudelleen. Niiden käyttö lähimpien parin kuukauden kuluessa tuskin tulee kysymykseen. Venäläisten nopea eteneminen näiden armeijojen lohkoilla johtuu siitä, että varomaton ylijohto ei ollut sijoittanut tänne tarpeeksi reservejä. Ensimmäisen vastuksen tultua voitetuksi venäläiset kiilat saivat edetä aina 70-80 km:n syvyyteen, ennenkuin kohtasivat vakavampaa vastusta.
Rintamaan on syntynyt aukko, joka yhä vielä on suurelta osaltaan auki. Uusi rintama hahmottuu jo kuitenkin. Reservit ovat pysäyttäneet venäläisten etenemisen Donetsin alajuoksun varrelle, jossa maasto tarjoaa luonnollisia puolustusmahdollisuuksia. Liittoutuneiden vastarinta tuntuu täällä lujittuneen osittain Heeresgruppe A:sta tulleiden, osittain Stalingradin suunnasta perääntyneiden joukkojen avulla. Saksan sodanjohto tuo kotimaasta, Ranskasta ja rintaman takaalueilta mm. Puolasta uusia reservejä näyttämölle. Olemme suurinpiirtein laskeneet, että saksalaiset pystyvät ja ovat osittain jo pystyneetkin noin 600 km pituiselle rintamalle Divnystä Rostoviin heittämään taisteluun 30-35 div. Lisäjoukkojen tulo tälle rintamaosalle ei tule olemaan suuri, jos kysymys on taka-alueen reserveistä. Pohjoisempana olevien, vain hyökkäyslähtökohtina merkitystä omaavien, mutta tällä hetkellä tarpeettomien, suorastaan vaarallisten mutkien ja ulokkeiden oikaiseminen tuottaisi n. 20-25 div. koko itärintaman reserviksi, jonka avulla voitaisiin lujittaa aukkokohtia.
Tilanteenarvostelun avain on: missä määrin venäläiset pystyvät jatkamaan offensiiviaan, missä määrin vastustaja kykenee tuomaan uusia voimia palauttamaan rintaman tasapainon.
Puna-armeijan voimanponnistus on hyvin suuri. Rautateiltä on irroitettu väkeä, yksin sotatarviketeollisuudenkin palveluksesta on irroitettu 350000 henkeä, lievemmät invaliidit on heitetty massoina tuleen. Vuoden 1925 ikäluokka on tulessa, vuoden 1926 kutsuttu koulutukseen. Ei ole tarkkoja tietoja venäläisten tappioista. Ne eivät päähyökkäyssuunnissa voi olla pienet. On otettava huomioon, että Neuvostoliitto haravoimalla viimeisetkin ihmisreservinsä, on siinä määrin harventanut teollisuuden ja maatalouden työvoimaa, että se ei pysty pitämään tätä miesmäärää rintamalla kuin siihen asti, kun maataloustyöt vaativat irroittamaan sotaväestä miehiä. Lisäksi on todettava, että vuosien 1925-1926 ikäluokat ovat pienet, kansalaissotien sekasortoisten aikojen ikäluokkia. Kun Venäjän nykyisellä alueella on n. 100 milj hengen väestö, mainitut ikäluokat tuskin kohoavat yli 600000 miehen. Kaikki nämä tekijät yhtyneinä teollisuuden ja rautateiden suureen kulutukseen antavat aihetta olettaa, että, kun keskisen voimaryhmän käyttö on vienyt tulokseen, offensiivi tulee kulminoitumaan, mitä vielä edistävät vuodenajan vaikeutuneet olosuhteet.
Mutta myös saksalaisten ihmisreservit alkavat olla lopussa, vaikka Saksassa ollaankin yhtä ikäluokkaa myöhässä Neuvostoliittoon verrattuna. Saksankin ikäluokat, jotka ovat syntyneet taloudellisen lamakauden aikana, ovat pieniä, vain n. 1,12 milj. miestä. Mahdollisuudet saada aikaan suuria uusia operatiivisia massoja ovat hyvin vähäiset. Itärintaman divisioonat ovat pahoin kuluneet. Sulkutehtävä tulee viemään niin paljon voimia, että huolella voidaan kysyä, tuleeko Saksa saamaan kesään mennessä aikaan mitään suurta offensiivia.
Todennäköinen ratkaisu on, että molemmin puolin saavutetaan aste, jolloin ollaan pakotettuja defensiiviin.
Miten kestää Euroopan muu rintama, Afrikassa, lännessä? Miten ratkaistaan Euroopan linnoituksen raaka-aine-, työvoima-, ja elintarvikekysymykset? Miten suuret poliittiset tekijät vaikuttavat Euroopan rintaman myöhäisempään arvosteluun?
Afrikan tapahtumat ovat vaikuttaneet myös itärintamaan, ennenkaikkia sitoessa Saksan ilmavoimia Afrikkaan. Tunisian sillanpääasema näyttää huomattavasti lujittuvan. Se tulee sitomaan vastustajan elävää voimaa, tonnistoa ja teollisuustehoa huomattavasti. Kysymyksen alaista sen vuoksi onkin pystyykö anglo-saksilainen sotavoima muualla Euroopassa vastaavanlaiseen toimintaan. Mahdollisuudet täällä kehittää ratkaisevaa toimintaa näyttävät pieniltä, jolloin tonnistokysymys jälleen on etusijalla. Saksalaiset ovat Ranskasta joutuneet siirtämään joukkoja itärintamalle ja Italiaan, mutta ellei ilmavoimien kohdalla tapahdu suurempaa, Saksalle epäedullista kehitystä, ei aihetta suurempaan huoleen mahdollisen maihinnousuoperaation vuoksi ole.
Teolliset ja taloudelliset kysymykset. Tärkeä on ennenkaikkea kysymys viljasta. Jos rintama pysyy siinä, missä se nyt on, euroopan leipäkysymys on ratkaistu. Kun pahin kriisi ensi keväänä on sivuutettu, Saksa pystyy Ukrainan avulla korvaamaan sen 10-15 milj. tonnin puutteen, mikä Euroopan viljatuotannossa on tähän asti ollut.
Euroopan raaka-ainetilannekaan ei tunnu kestämättömältä. Puutteita on, mutta ne eivät ole ratkaisevia. Naftakysymys ei myöskään ole huolta tuottava. 15 milj. tonnin vuotuisen naftantuotannon luulisi riittävän defensiiviseen sodankäyntiin kun se sensijaan offensiivisessa sodankäynnissä on riittämätön (Saksa kulutti hyökkäysvaiheen aikana yhtenä ainoana kuukautena 1,5 milj. tonnia naftaa). Kotialueen autokanta on siirtynyt yhä täydellisemmin hiili- ja puukaasuttimien käyttöön.
Kolmas tärkeä kysymys oli kysymys työvoimasta. Viimeisten kutsuntojen johdosta työtaso tulee alenemaan. 7 milj. ulkolaista vapaaehtoista työläistä, naistyövoiman ja sotavankien käytön lisääminen taannevat kuitenkin sen, että työvoimakysymys voidaan menestyksekkäästi ratkaista.
Mutta itärintaman kestävyyteen vaikuttavat myös vastaavat tekijät Neuvostoliitossa. Sisäinen tilanne osoittaa jyrkkää kiristymistä kaikilla aloilla. Elintariketilanteen kehitys on omiaan antamaan suuria toiveita. Paikoitellen Venäjällä on jo vallinnut suoranainen nälänhätä. Traktori- ja hevoskannan pieneneminen, kuljetuslaitosten rappiotila jne. antavat täydellä syyllä aiheen odottaa, että elintarviketilanteen kehitys tulee olemaan sodan kokonaistulokseen nähden ratkaiseva.
Yleiset sotilaspoliittiset seikat alkavat saada suurta arvoa tilanteen arvostelulle. Bolshevismin suuri voitto ei ole ravistanut ainoastaan Euroopan kansoja täysin hereille, vaan se on herättänyt eräitä uusia vaikutuksia myös anglo-saksisissa piireissä. Liittoituneiden ja Venäjän välillä alkaa vallita epäillys ja epäluulo. Liittoutuneet ymmärtävät, että jos Saksa ja Saksan armeija luhistuu, on mahdotonta käytännössä toteuttaa Atlantin sopimuksen yleviä määräyksiä. Puolan kysymys tulee olemaan ensimmäinen suuri vaikeus. Englanti on ensimmäisenä taannut Puolan alueen koskemattomuuden. Miten se voi tämän tehdä ja sulattaa samalla vaatimukset, jotka Neuvostoliitto on asettanut? Baltianmaat ovat edelleen anglosaksisten valtojen tunnustamat, ts. nämä eivät ole myöntäneet Venäjän suorittamaa noiden maiden mihitystä. Romanialla on hyvät asianajajansa sekä Lontoossa että Washingtonissa. Sen takana seisoo Turkki, joka lienee lausunut panslavistiset unelmansa. Balkanilla on myös ristiriitaisuuksia. On olemassa tietoja, että Stalin jo nyt vaatii serbialaisten vapaaehtoisten suurta offensiivia, mitä Englanti jarruttaa, se kun ei halua levittää bolshevismia, vaan panna tuon offensiivin toimeen ajankohtana, joka sille itselleen parhaiten sopii. Voidaan varmuudella olettaa “että anglosaksiset piirit eivät ole vallan väliinpitämättömiä Suomenkaan probleemin suhteen”. Siihen varmaan vaikuttanee myös Ruotsin yleinen opinnioni. Suomea tarvitaan uudessa antivenäläisessä rintamassa, joka ennen pitkää on syntyvä.
Tässä yhteydessä herää jälleen kysymys siitä, onko Suomen ja Venäjän erikoisrauha Englannin ja Amerikan intresseissä.
Euroopan tilanteen kehitykseen vaikuttavat uudet tekijät. On odotettu Jananin astuvan leikkiin Venäjää vastaan. Tällaisia tietoja on jo aikaisemminkin levitetty. Useimmiten on Saksan propaganda niiden avulla tahtonut lujittaa asemaansa ja sitoa huomiota Kauko-Itään. Jos Venäjä suoriutuu voittajana Euroopan taistelussa, avautuu Japanille se perspektiivi, että Venäjän sotateollisuuden painopiste on yhä enemmän siirtymässä Aasian puolelle. - Japani elää tällä hetkellä heikkouden aikaa. Kivihiilestä, raudasta, bensiinistä, tonnistosta on puute. Vaikka se on saavuttanut rikkauksia, pitkät matkat erottavat sen noista rikkauksista, joiden tila sitäpaitsi on sellainen, että niiden exploitaatio ei tule kysymykseen. Heikkouden aika kestää vuoden, ehkä kaksi vuotta. Jos Japani saa olla rauhassa ja lujittaa asemaansa, se on lyömätön ja se saattaa 50 vuoden kuluttua, kun sen väkiluku ylittää 100 milj., suorittaa uuden hypäyksen Australiaan.
Itärintaman tämän hetken tapahtumat vaikuttavat selvästi anglosaksisiin valtioihin. Ne kysyvät itseltään, miten niille tulee olemaan mahdollista, kun Saksa on täydellisesti lyöty, pitää kurissa Neuvostoliiton voimat ja samalla ryhtyä suureen sotaretkeen Kauko-Idässä, kun niiden tonnisto on supistunut minimiin, millä ne voivat tulla toimeen.
Viimeinen tekijä, joka näyttää muodostuvan ratkaisevaksi: erittäin objektiivisten laskelmien mukaan liittoutuneilla on tällä hetkellä noin 16 milj. tonnin tonnisto sekä omaa huoltoa että sodankäyntiä varten. Mikäli sotanäyttämö ei jossain suuresti supistu, tilanne tulee kehittymään erittäin kriittiseksi, sillä on olemassa enää 3 milj. tonnin raja siihenn millä alglosaksiset maat voivat elää. Rakennuskapasiteetti on tosin kasvanut ja kasvaa, mutta sukellusvenesota saavuttaa yhä laajemmat mittasuhteet. Tehostetun upotussodan muodossa Euroopan linnoituksen rintama tulee lännessä olemaan yhä vahvempi. Kokonaistuloksen kannalta voi upotussota tulla vaiheeseen, jota voidaan verrata viime maailmansodan loppuun. Vasta sodan loputtuahan voitiin todeta, kuinka hiuskarvan varassa liittoutuneiden voitto juuri upotussodan menestysten vuoksi oli.
Kaikki nämä mietteet vievät kompromissirauhaa kohti. Stalin on asetettava menestystensä valossa tällaisen mahdollisuuden ulkopuolelle. Nämä näkökohdat saavuttavat Länsi-Euroopassa ja Amerikassa valtiomiesten huomiota. Jos näin jatkuu, sota tulee olemaan umpikujassa, joka ainoastaan antaa valkoiselle rodulle synkät tulevaisuuden toiveet. Valtakunnankansleri Hitler oli oikeassa, pyrkiessään siihen, että valkoinen rotu taistelisi yhdessä keltaista rotua vastaan.
Missämäärin suunnanmuutosta jo tällä hetkellä on havaittavissa ei voida sanoa. Sitä toivotaan hartaasti. Samalla on kuitenkin toivottavaa, että itärintaman kamppailu jatkuisi mahdollisimman kauan, sillä sen kautta tulee tulevien polvien elämä olemaan helpompaa kuin meidän.